Legioona on toiminut työvoiman vuokrauksen, henkilöstöratkaisujen ja rekrytoinnin asiantuntijana jo vuodesta 1986. Nykyisin tarjoamme eri alojen tekijöitä organisaation kaikille tasoille: opiskelijoista ammattilaisiin. Olemme aidosti HR:n moniosaaja.
Opiskelijoiden omistamana olemme erikoistuneet korkeakoulutettujen ja nuorten ammattilaisten rekrytointiin. Legioonalaiset ovat kielitaitoisia ja nopeasti oppivia. Kaikkia legioonalaisia yhdistää sitoutuminen, motivaatio ja oman alansa huippuosaaminen. 2100 legioonalaista ovat palveluksessanne, kunniasanalla!
Ollin blogi 27.4.2012.Boston Consulting Group toteutti äskettäin laajan kyselytutkimuksen Euroopassa yritysten ylimmän johdon ja henkilöstöjohdon keskuudessa. Kyselyyn vastasi 1355 päättäjää 27 maassa. Tutkimuksessa kartoitettiin sitä, mitä on HR vuonna 2015 ja mitkä ovat kehityksen mukanaan tuomat suurimmat haasteet. Haasteista tunnistettiin viisi osa-aluetta, jotka koettiin tärkeimmiksi. Huolestuttavaa on, että ne koettiin usein myös suurimmiksi organisaatioiden heikkouksiksi. Tässä blogissa haasteet 4 - 5.
Lue blogiAsiakastieto noteerasi jälleen Legioonan luottokelpoisuudeltaan Suomen Vahvimpien yritysten joukkoon, joihin alallamme kuuluu vain 4 % toimijoista. Talous on meillä kunnossa ja kanssamme on siis turvallista tehdä yhteistyötä.
Lue uutinenAktiivisella Facebook-sivullamme on jo yli 500 tykkääjää.
Lue uutinen
![]() ![]() ![]() |
Legioona OyBioCity, Tykistökatu 6 A, 20520 Turku Web design by Vire |